Liigan uudesta sarjajärjestelmästä

Palaan usein mielessäni päivämäärään 9.4.2009. Kello taitaa olla lähempänä yhdeksää torstai-iltana. Pelikello näyttää kuitenkin että liigakarsinnan kuudetta ottelua Vaasan Sportin ja Porin Ässien välillä on pelaamatta alle minuutti. Sport on ottelussa ollut jo 2-0 tappioasemassa, mutta kaventanut kolmannen erän lopussa tilanteeksi 2-1. Ottelusarjaa Sport johtaa 3-2, eli nousisi voitolla liigaan 35 vuoden tauon jälkeen.

Sport pelaa ilman maalivahtia ja kiekko lyödään siniviivalta kohti Ässien maalia. Eero Kilpeläisen torjunnasta kiekko pomppaa suoraan vapaana seisovalle Justin Aikinsille jolla on tyhjä maali edessään metrin päässä ja koko maailma pysähtyy. Seuraavan sekunnin aikana ehdin miettiä yhtä paljon kuin normaalisti kymmenen sekunnin aikana. Näen tyhjän maalin, mietin minne hänen pitäisi ampua ja missä muut pelaajat ovat. Olen varma että nyt tasoitetaan, mutta saman sekunnin aikana koen myös kauhun hetkiä koska ehdin myös miettiä olisiko mahdollista että hän vetääkin yli tai ohi. Monet ihmiset jotka ovat joskus olleet hengenvaarassa ovat kertoneet että aika on tuntunut kulkevan paljon tavallista hitaammin sinä hetkenä. Tässä tilanteessa ei tietenkään ollut mitään hengenvaaraa, mutta monille tämä oli varmaan yksi ratkaisuhetkistä elämässä. Samalla tavalla aika tuntui kuitenkin pysähtyvän.

Seuraavana hetkenä Vaasan jäähalli on täydellisessä sekasorrossa. Koko istumakatsomo on pompannut pystyyn ja seisomakatsomossa ihmiset hyppivät hallitsemattomasti ympäriinsä ja halaavat kaikki lähelle tulevat ihmiset, niin tutut kuin tuntemattomatkin. Heidän alla betoni on halkeamassa ihmisten juhlinnan tuottamasta rasituksesta.

Sport-Ässät sarja tarjosi minulle sekä parhaat että pahimmat muistot mitä minulla on kaikista vuosista joina olen Sporttia seurannut. Monet varmaan mainitsee divarinousun varmistaneen K-67 pelin parhaaksi muistokseen kannattajauraltaan. Itse en seurannut Sporttia kovin aktiivisesti siihen aikaan ja nousupelikin jäi näkemättä joidenkin kissanristiäisten takia. Minua onkin aina kaduttanut valtavasti etten ollut paikalla siinä pelissä. Tänäkin päivänä muutaman oluen jälkeen pitkän linjan Sport-fanit useasti aloittavat jossain vaiheessa iltaa keskustelun sanoilla ”Muistatko Kiekko-67 pelissä kun….”

Nyt liigan ja jääkiekkoliiton päättäjät ovat viemässä kaiken tämän meiltä. Liigaan nostetaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä yksi joukkue Mestiksestä ”auditoinnin” perusteella, urheilullisesta menestyksestä riippumatta. Mikäli sarjan voittaja on eri kuin auditointiprosessin voittaja nousee tämäkin joukkue liigaan, tosin vuoden myöhemmin kuin auditoinnin kautta nostettava joukkue. Tämä sen takia että Mestisjoukkueelle annettaisiin mahdollisuus hoitaa taloutensa sille tasolle mitä liigassa pelaamiseen vaaditaan. Siinä ei tosin sanota miten se käytännössä onnistuisi, kun kyseinen joukkue mitä suurimmalla todennäköisyydellä joutuu pelaamaan Mestiksen voiton jälkeen yhden merkityksettömän kauden Mestiksessä!

Tämä systeemi, sen lisäksi että se sotii kaikkia urheilullisia arvoja vastaan, vaikuttaa muutenkin erittäin huonosti valmistellulta. Liiga on aina puolustautunut sanomalla että Mestisjoukkueilla ei ole taloudelliset edellytykset nousta liigaan. Meidän mielestä tämä on paskapuhetta. Kuilu liigan ja Mestiksen välillä luotiin kun SM-liiga oli suljettu sarja kaudesta 2000-2001 kauteen 2007-2008 (täydennyskautta 2004-2005 lukuunottamatta). Suljettuna sarjana Mestis oli kuolleena syntynyt konsepti. Kärkijoukkueiden yleisöä ei enää kiinnostanut kun koko sarjan elämänlanka, nousumahdollisuus, oli kadonnut. Yleisömäärät putosivat rajusti ja niiden mukana myös sponsoreiden kiinnostus, medianäkyvyys ja mahdolliset TV-rahat  maksu-TV:n läpimurron myötä. Tietenkin junioritoimintakin kärsi näillä paikkakunnilla, kun vanhemmat eivät enää vieneet lapsiaan niin usein jäähallille kuin ennen eikä ollut enää isoja otteluita täyden katsomoiden edessä jotka olisivat synnyttäneet kipinän potentiaalisissa tulevaisuuden pelaajissa. Monet lapset löysivät kipinän muista lajeista tai eivät ikinä edes löytäneet jääkiekon. 

Tämmöiset vahingot ei muutamassa vuodessa korvata. Etenkin kun monet vielä epäilevät sarjan olevan oikeasti auki ja kun kriteerit liiganousulle usein julkistetaan kesken kauden! Nousukarsintakin on tehty mahdollisimman vaikeaksi Mestis-joukkueelle. Sen sijaan aidosti auki oleva sarja, Ruotsin kvalserienin tapaan, tekisi ihmeitä Suomi-kiekolle. Mestiksessä (tai divarissa) olisi monta joukkuetta jotka aidosti satsaisivat liiganousuun ja joilla olisi taloudelliset edellytykset pärjätä siellä nopeasti. Sitä myöten myös Suomen toiseksi korkeimman sarjatason kiinnostavuus lisääntyisi, ja antaisi lisää resursseja seuroille panostaa nousuun. Liigaseuroillekaan putoaminen ei olisi mikään katastrofi, kun sarja johon he putoaisivat olisi myös kiinnostava ja kilpailukykyinen. Ei tietenkään samalla tavalla kuin SM-liiga, mutta siinä sarjassa joukkue olisi luultavasti kärkikastia ja monet menisivät varmaan mielummin katsomaan voittavaa jääkiekkoa kuin taistelua SM-liigan peräpäässä vuodesta toiseen. Monille joukkueille putoaminen olisi varmasti myös herätyskello, joka saisi seuran johdon miettimään epäkohtia ja parantamaan seuran toimintaa. Tällä hetkellä monet liigajoukkueet rämpivät sarjan peräpäässä vuodesta toiseen, tammikuussa myydään (tai vuokrataan) seuran parhaat pelaajat muualle eikä tarvittavaa herätystä seuran toiminnan parantamiseksi tule missään vaiheessa kun koetaan että ei ole kunnon putoamisuhkaa. Ilveksessä tämä on varmaan tuttu tunne ja myöskin viime vuosien, ja etenkin tämän vuoden, Tepsissä. 

Toivomme että SM-liiga ja jääkiekkoliitto tulisivat järkiinsä tässä asiassa ja kehittäisi karsintasysteemin joka olisi pitkäjänteisesti järkevin. Malli joka perustuisi urheilullisiin arvoihin, molempien sarjojen- ja koko suomalaisen jääkiekon kehittämiseen.

Modernia jääkiekkoa vastaan – Avoimen sarjan puolesta

Ultras 06 Vaasa